Lapset taiteen tulkkeina

IMG_0397
Lapset taiteen tulkkeina Karin Björklund-Rissasen näyttelyssä: Muistikuvia lapsuuteni Varkaudesta (Lastenkulttuurikeskus Verso, Varkauden museot, Lehtoniemen esikoulu)

 

Lehtoniemen pienten koulun esikoululaiset tutustuivat maaliskuussa 2013 taiteen tekemiseen ja taiteen tulkitsemiseen yhdessä Varkauden museoiden ja Lastenkulttuurikeskus Verson kanssa.
Taidetulkki-toiminnan tavoitteena on avata taiteen tekemisen vaiheita, kannustaa lapsia katsomaan taidetta ja nauttimaan oikeudesta tulkita taideteoksia omalla tavallaan.

IMG_0170
Lehtoniemen pienten koulun esikoululaisia museovierailulla.

Keväällä 2013 Taidetulkki-menetelmää käytettiin toista kertaa. Lähtökohtana Varkauden museoilla vuonna 2010 syntyneelle ajatukselle oli se, kenellä on oikeus tulkita, kertoa ja kokea taidetta. Onko olemassa oikeaa tapaa katsoa? Ja kenellä on auktoriteetti kertoa toiselle, mitä teoksesta tulee nähdä? Lastenkulttuurikeskus Verso tuli menetelmän kehittämiseen yhteistyökumppaniksi ja ensimmäisinä tulkkeina toimivat keväällä 2011 Päiviönsaaren päiväkodin esikouluryhmät.

Vierailu museolla

Maanantaina 18.3. Lehtoniemen esikoululaiset opettajineen tutustuivat Varkauden museolla museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melarannan johdolla Karin Björklund-Rissasen näyttelyyn: ”Muistikuvia lapsuuteni Varkaudesta”.

PieniKarin
Karin Björklund-Rissanen: Muistikuvia lapsuuteni Varkaudesta

Monelle museovierailu oli ensimmäinen. Tussi- ja akvarellitöiden sekä valokuvien äärellä lapset pysähtyivät kertomaan, mitä ajatuksia töistä nousi heidän mieleensä. Ajatuksia kirjattiin ylös juuri sellaisina, kuin lapset ne sanoivat.

IMG_0245
– Talo, potkukelkka ja sit se koulu. Kioski ja puut, metsä ja nuo talot tuolla. Ne tytöt kun ne käveli kouluun. Toi kartta tuolla ja sitten tuo metsä. Yhdessä taulussa roikotettiin metsoja kaksi ja pupuja kaksi.

 

IMG_0274
Parveke ja hienot putket. Näyttää keltaiselta mökiltä. Tässä roikkuu kaksi metsoa ja kaksi jänistä kuistilla. Niitä on varmaan ammuttu. Noi puut on aika hienoja, siitä tulee hyvä mieli. Metsässä on kolme miestä. Ne saattaa syödä siellä. Aika erikoisen näköinen kuva. Laukut, ne raahaa niitä niin kun mäkin raahaan mun laukkua. Tytöt miettii että ollaankohan me myöhässä.
IMG_0282
Höyheniä ja kuollut lintu. Tuo ihminen näyttää ihan enkeliltä, näyttää. Tuntuu aika surulliselta kun kattoo tätä kuvaa ja lintua. Melkein rupee itkettää.
IMG_0183
Noi nallekarkit näyttää hyviltä. Tuo näyttää meidän ulkohuussilta. Mä luulin, että tuolla saa näitä syödä, nallekarkkeja.

 

Suurta selluarkeille piirrettyä 1960-luvun karttakuvaa tutkiessaan lapset löysivät tuttuja paikkoja.

IMG_0193
Näyttää tuo kirkko ihan samalta kuin täällä. Ja tuossa on urheilukenttä jonka minä tunnen, olen käynyt siellä jalkapalloharjoituksissa. Puut, ne näyttää tutuille. Tuo talo näyttää minun talolle. Tuolla on tehdas. Se näyttää aivan kanavalta.

 

Näyttelyyn tutustumisen päätteeksi lapset saivat jatkaa työpajahuoneessa selluarkille aloitettua karttakuvaa omin piirroksin.

Kartalle ilmestyivät muun muassa Lehtoniemen koulu, luistelukenttä, itikkapuisto, Vauhtikellari, Prisma, H&M ja ABC-liikenneasema sekä Käpykankaan, Häyrilän ja Lehtoniemen alueen taloja.

Taidetyöpajat esikoulussa

Tiistaina 19.3. ja keskiviikkona 20.3. Sini Koistinen ja Terhi Siippainen Lastenkulttuurikeskus Versosta vierailivat Lehtoniemen esikoululaisten luona.

Ensimmäisellä 1,5 tunnin tuokiolla lapset saivat pohtia omia suosikkipaikkojaan tai lapsuusmuistojaan, jotakin tärkeää ja mieleen painunutta tapahtumaa.

Kun tietty muisto oli mielessä, ryhtyivät lapset piirtämään muistoa mustalla tussilla n. 30×40 kokoiselle selluarkille.

Koska talviloma oli ollut hiljattain, liittyi moni muisto laskettelukeskuksiin, uimahalliin ja kylpylöihin, joissa lapset olivat olleet perheidensä kanssa.

Jotkut muistelivat edellistä kesää, joku puolestaan aivan pienenä poikana tapahtunutta kommellusta. Muutamia muistoja kirjattiin jo ylös.

Toisena aamupäivänä lasten tussipiirroksiin maalattiin värejä akvarelleilla. Tässä vaiheessa muistoja ja ajatuksia ryhdyttiin kirjaamaan jokaiselta lapselta.

 

Imukykyiselle materiaalille maalatut työt kuivuivat nopeasti ja ne vietiin heti maalaustuokion päätteeksi museolle, jossa tulevan viikon esillepanoa suunniteltiin yhdessä museon henkilöstön kanssa.

Taiteilijatapaaminen museolla

Maanantaina 25.3. lapset opettajineen saapuivat jälleen museolle. Tällä kertaa museolla oli vastassa ”Muistikuvia lapsuuteni Varkaudesta”-näyttelyn taiteilija, Karin Björklund-Rissanen.

IMG_0518

Lasten työt oli asetettu samaan tilaan kuin muutkin näyttelyn teokset, seinustoja kiertävälle mustalle kankaalle. Töiden yhteydessä olivat myös lasten omat muistot lyhyinä tarinoina.

IMG_0656

Ensiksi Karin pyysi lapsia kertomaan omista töistään. Jokainen kävi vuorollaan esittelemässä työnsä ja tärkeän muistonsa.

Lasten omiin muistoihin ja kuviin tutustumisen jälkeen Karin kertoi itsestään, omasta lapsuudestaan 60-luvun Varkaudessa ja siitä, mikä kaikki oli erilaista silloin. Lapset kuuntelivat muistoja kiinnostuneina ja kyselivät lisätietoja.

IMG_0548
Yhdessä tutkittiin Karinin piirroksia, maalauksia ja valokuvia, joista heräsikin paljon keskustelua.
IMG_0562
Tietokoneelta katseltiin myös valokuvia Karinin työhuoneelta ja Karin kertoi tarkemmin työskentelytavoistaan sekä käyttämistään työvälineistä.

Lopuksi lapset jatkoivat piirtämistä näyttelyn työpajahuoneessa täydentäen seinälle ripustettua karttapiirrosta sekä piirrellen uusia kuvia tärkeistä leikkipaikoistaan.

Perheiden ilta museolla

Taidetulkki-kokonaisuuden päätöstilaisuus järjestettiin Varkauden museolla keskiviikkoiltana 27.3., jolloin paikalle kutsuttiin esikoululaiset vanhempineen ja opettajineen. Paikalla olivat myös museolta Hanna-Kaisa Melaranta ja Versosta Terhi Siippainen sekä Sini Koistinen, jotka kertoivat vanhemmille Taidetulkki-toiminnasta ja tapaamisten sisällöistä.

IMG_0631
Illan mittaan lapset esittelivät vanhemmilleen paitsi omat työnsä, myös Karin Björklund-Rissasen töitä.
IMG_0662
Museovierailuiden aikana lapsille tutuksi tulleeseen työpajahuoneeseen oli katettu myös mehu- ja keksitarjoilu, kuten näyttelyn avajaisissa asiaan kuuluu.

 

Kiitokset Lehtoniemen esikoululaiset: Elle, Aada, Henri, Jonne, Toni, Lassi, Vilma, Odessa, Anton, Leevi, Helmi, Jami, Elmo, Mila ja Pyry!

Kiitokset myös opettajille, vanhemmille, Karin Björklund-Rissaselle sekä Varkauden museoille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s